|
|
|
|
Best Poems From
ERHARD HANS JOSEF LANG
(January 8,1957)
|
|
| |
|
|
25.
|
Secrets Of Happiness In The Home (by anonymous)
What is the secret of happiness?
I found the answer in my home:
The Wall says Be Strong,
The Ceiling says Aim High,
The Door says Be Open,
The Window says Learn To Give and Take,
The Clock says Time is Gold,
The Calendar says Love Everyday as if it were the last day,
The Cabinet says Keep Things in Order,
The Bed says Take Time to Relax,
The Lamp says Be the Light,
And God, Who is found everywhere in my house says -
Keep the Faith because I Am With You Always.
(Submitted by Anonymus)
Erhard Hans Josef Lang
|
| |
|
|
| |
|
| |
|
|
26.
|
Strictly Sarcastic - Bohemian Decree
Have a big feast made and have all
the beggars of your country invited there,
and when they're all inside a huge tent
prepared for that occasion,
and they're all eating and feasting,
then quickly have the big drome
on each of its four corners
lighted up simultaneously,
and have it all burned down,
the tent along with all
the bloody beggars inside there,
and you'd be rid of all the bastards
in one efficient strike!
The same thing could be done with any other grouping -
in case if you chose to rather have the beggars
dancing on your table
and instead sacrifice any other class of mischieve makers.
For instance, why don't the narcotic commands
go out in their respective domains
and dry 'em all out literally -
by burning all them stuff users up,
for an end to be reached to
their ill-fated miserable feud
against syndicated drug ring leaders,
if this really were, as they say,
the acclaimed aim of their hunting game.
And, on a grass-root level drive again,
bring all them visibly high-riding
downside faces of modern society, and
our deranged & perverted drugs culture, around tables,
on one day in a year, on
a sort of pacifier holiday,
on which the law officially would
keep all their eyes closed, and on which,
for the same purpose as in the case study above,
a huge tent were to be put up to
accommodate all of them dreaded substance gimmickers,
for all of them to be joined happy together
under one roof, and
lavishly feed them to their squirming hearts' delights
on all sorts of herbs & drugs
whatever they're fit to take in,
with your fire-works superintendants in the back,
posted at the four corners of the freaky holidayers tent,
whetting their flint-stones and polishing their sun magnifying glasses,
while waiting for their sign to strike it off
at the right moment.
And there they'd all go -
go up in one column of smoke.
Or what would you rather want to get rid of?
I say Hitler should have simply abolished money,
the root of all evil, to
find that wanted salvation and peace for his nation,
and not go after Jews, gypsies and gays,
the jobless and vagabonds!
Having evil money abolished still were
the best thing that could happen to our world.
And it wouldn't even take another Hitler to get it done,
if only all the people would want it to happen!
Erhard Hans Josef Lang
|
| |
|
|
| |
|
| |
|
|
27.
|
The Heart And The Apes Of The Dead Sea (translation with original)
Somewhere on the shores of some Dead Sea
- isn't the world full of Dead Seas -
there once lived in the course of time a tribe
that had lost their Heart somewhere.
And lo, these people were thriving very well
and became mighty fat.
Their wheat came to ripen and their grapes grew thick.
They were engaged in smart tradings
and led heinous wars
and the camels were bringing them home as booty
gold and precious stones
from beyond the mountains.
They were happy.
And the fattest of all their priests was speaking:
- Praise be to Allah!
Now only it is that his grace has been showered upon us more bountiful
than ever before!
Take note, all you faithful people,
that this overly generous gesture of Allah's
only stems from the fact
that the Heart, this obtrusive slayer of peace,
the Heart that is always discontented, always rebelling,
has been banished from within our midst.
Didn't it prey on our nights' sleep
and didn't it set up traps in the day on all our roads.
Didn't it always grab things against our tender laws.
Didn't it always,
resilient as the Heart is,
turn around our hallowed authorities and the noble judges,
so they'd only be good executioners of the undertaking.
When we were going to war,
when we were making peace,
didn't it always accuse us of having done the wrong thing.
Thrusting us all the time but into disgrace.
It is gone now.
Allah, he who sleeps within the Dead Sea,
did not look at the Heart with benevolent eyes:
also he had been constantly disturbed by it in his sleep.
Rejoice, all you faithful people,
Allah has driven it out into the middle of the barren lands,
there for it to waste away with hunger and thirst,
for us always to stay happy.
Praise be to Allah!
Allah, he who sleeps within the Dead Sea,
woke up one night:
he had heard someone call his name.
And lo, in the Dead Sea a live flame was alighted,
approaching like a swerving starlet,
and went down at the root of God's feet.
It was the Heart that had become enkindled.
It spoke:
- My father, I found with people no home where to stay.
And Allah was looking at it.
And he was listening to it.
And he cried.
And Allah raised his head from within the Dead Sea.
Then he heard what the fattest of all the priests was saying.
And Allah became very furious.
And Allah raised his hands.
And lo, the people were like apes in the morning.
But the Heart stayed with Allah.
And the tender God took it into his hand,
led it to his lips
and kissed it.
written by Finnish poet Uuno Kailas (1901-1933) of the Firebearer Era,
translated by Erhard Hans Josef Lang
in German:
Das Herzen und die Affen des Toten Meeres
Irgendwo an den Gestaden eines Toten Meeres
- ist doch die Welt voll mit Toten Meeren -
lebte irgendwann im Laufe der Zeit ein Stamm,
welcher sein Herzen irgendwo eingebüßt hatte.
Und siehe, diese Menschen gediehen sehr wohl
und wurden recht fett.
Ihr Weizen reifte und ihre Trauben schwollen dick auf.
Sie trieben einen gewieften Handel und führten schreckliche Kriege
und die Kamele trugen als Raubbeute nach hause
Gold und edle Steine von hinter den Bergen her.
Sie waren glücklich.
Und der fetteste von allen Priestern sprach:
- Gelobet sei Allah!
Jetzt erst hat sich dessen Gunst reichlicher denn je davor über uns
ergossen.
Wisset, all ihr Gläubigen,
daß diese großzügige Geste von Allah daher rührt,
daß jener zudringliche Störenfried des Friedens, das Herzen,
das allzeit unzufriedene, allzeit aufbegehrende Herzen,
endlich aus unserer Mitte verbannt ist.
Raubte es nicht uns den Schlaf der Nächte
und stellte es nicht am Tage auf all unsern Wegen Fallen auf.
Schnappte es nicht immer entgegen unsern lieblichen Gesetzen zu.
Verdrehte es nicht immer,
das Herz, dieser Aufmucker,
die hehre Vorherrschaft und die noblen Richter,
auf daß diese nur ja Hinrichtungsvollstrecker wären.
Wenn wir uns in den Krieg aufmachten,
oder wir dabei waren, Frieden zu stiften,
klagte es nicht immer an, daß wir falsch handelten.
Uns allzeit in Schmach und Schande stürzend.
Es ist nun fort.
Allah, er, der im Toten Meer schläft,
betrachtete das Herzen mit keinen wohlgefälligen Augen:
hatte doch dieses immerzu auch seinen Schlaf gestört.
Freuet Euch, all ihre Gläubigen,
Allah hat es hinausgejagt, mitten ins Wüstland hinein,
auf daß es durch Hunger und Durst eingehe,
auf daß wir allzeit glücklich wären!
Gelobet sei Allah!
Allah, er, der im Toten Meer schläft, wachte eines Nachts auf:
er hatte jemanden seinen Namen rufen gehört.
Und siehe, auf dem Toten Meer brannte eine lebende Flamme.
Sie näherte sich wie ein gleitender Stern
und ging an der Wurzel von Gottes Füssen nieder.
Es war das entflammte Herzen. Es sprach:
- Mein Vater, ich fand bei den Menschen keine Heimstätt'.
Und Allah betrachtete es
und hörte ihm zu
und weinte.
Und Allah erhob seinen Kopf aus dem Toten Meer.
Da hörte er das,
was der fetteste von allen Priestern sprach.
Und Allah erzürnte sehr.
Und Allah erhob seine Hände.
Und siehe, die Menschen waren am Morgen wie die Affen.
Das Herzen aber blieb bei Allah.
Und der zärtliche Gott nahm es an seine Hand,
führte es an seine Lippen
und küsste es.
* * * *
in the original Finnish:
SYDÄN JA KUOLLEEN MEREN APINAT.
Kuolleen meren rannalla jossakin
- maailmahan on kuolleita meriä täynnä -
asui jolloinkin ajan varrella suku,
joka oli unohtanut sydämensä jonnekin.
Ja katso, nämä ihmiset menestyivät hyvin
ja lihoivat hyvin.
Heidän vehnänsä kypsyi ja rypäleensä paisuivat.
He tekivät viekkaasti kauppaa
ja kävivät julmasti sotaa.
Ja kameelit kantoivat ryöstösaaliina kotiin
kultaa ja kalliita kiviä
vuorten takaa.
He olivat onnelliset.
Ja lihavin kaikista papeista puhui:
- Kiitetty olkoon Allah!
Nyt hänen siunauksensa on vuotanut ylitsemme
runsaampana kuin koskaan.
Tietkää, oi uskovaiset kaikki,
että tämä Allahin ylenpalttinen suosio johtuu siitä,
että tuo kärkäs rauhanrikkoja, Sydän,
alati tyytymätön, alati kapinoiva Sydän
on vihdoinkin keskuudestamme poissa.
Eikö hän riistänyt meiltä öittemme unta
ja päivällä virittänyt ansoja kaikille teillemme.
Eikö hän napissut aina lempeitä lakejamme vastaan.
Eikö hän solvannut aina, tuo niskuri Sydän,
pyhää esivaltaa ja jaloja tuomareita,
että he muka olisivat pyöveleitä.
Jos me ryhdyimme sotaan
tahi jos solmimme rauhan,
eikö hän syyttänyt, että me teimme väärin.
Eikö hän saattanut meidät alati häpeään.
Nyt hän on poissa.
Allah, hän joka Kuolleessa meressä nukkuu,
hän ei katsellut Sydäntä suopein silmin:
tämähän häiritsi alati hänenkin untaan.
Iloitkaatte, oi uskovaiset kaikki:
Allah on vienyt hänet keskelle erämaata,
että hän menehtyisi nälkään ja janoon,
että me olisimme alati onnelliset!
Kiitetty olkoon Allah!
Allah, hän joka Kuolleessa meressä nukkuu,
heräsi eräänä yönä:
hän oli kuullut jonkun huutavan nimeään.
Ja katso, Kuolleessa meressä paloi elävä liekki.
Se lähestyi niinkuin lentävä tähti
ja lankesi jumalan jalkojen juureen.
Se oli palava Sydän. Se puhui:
- Isäni, en ole löytänyt kotia ihmisten luota!
Ja Allah katseli häntä
ja kuunteli häntä
ja itki.
Ja Allah kohotti päätänsä Kuolleesta merestä.
Silloin kuuli hän sen,
mitä lihavin kaikista papeista puhui.
Ja Allah vihastui kovin.
Ja Allah kohotti kätensä:
ja katso, ihmiset olivat aamulla niinkuin apinat.
Mutta Sydän jäi Allahin luokse.
Ja lempeä jumala otti hänet käteensä,
nosti hänet huulilleen
ja suuteli häntä.
UUNO KAILAS
Erhard Hans Josef Lang
|
| |
|
|
| |
|
| |
|
|
28.
|
The Song Of Hafiz (translation with original in Finnish)
Who like Hafiz could tear the veil
From the riddle of the world,
Like he, who hurrying away in thoughts,
Got a touch from the things behind time;
Who gave up on his senses,
Whose mind soared just above the earth,
Who as a hermit on his mountains
Was given the name Mystic tongue!
In Shiraz, in the rose groves, I now
Make clear of my secret knowledge:
He who deepest has pondered
Is looking for the mirth of life.
He who sinks into the
Graces of the Quran,
And explores it until late, till early
Thus avoids the disputes of the dogma
And walks up to truth from erring on the way.
When a butterfly glides onto a rose,
Only there it makes a meaning deep,
And wisdom only is that
What a nightingale sings into the night.
But the most delicate of earth's queries
Is Suleima's girdle on her waist:
She would get Bukhara and Shiraz
If she allowed me to make clear of that.
* * *
HAFIZ'IN LAULU
Ken niinkuin Hafiz riistää vois
Tän mailmansalaisuuden hunnun,
Kuin hän, mi aatteiss' entäin pois
Sai ajantakaisista tunnun;
Mi luopui aisteistaan,
Min yli maan vain liiti mieli,
Mi erakkona vuorillaan
Sai nimen Mystillinen Kieli!
Shiraassa, ruusustoissa nyt
Teen salatiedoistani selon:
Ken syvimmin on miettinyt,
Hän etsii ihanuutta elon.
Ken vaipuu
Sulon koraaniin
Ja sitä tutkii myöhään, varhain
Hän opin kiistat välttää niin
Ja totuuteen käy tieltä harhain.
Kun perho liitää ruusun luo,
Se siinä vain on syvä mieli,
Ja viisaus ainoa on tuo,
Mit' yöhön laulaa satakieli.
Mut hienoin ongelmista maan
On vyö Suleiman vyötäreillä:
Hän sais Bokhaaran ja Shiraan,
Jos sen hän sois mun selvitellä.
* * *
Written by Finnish poet
Valter Juva (1865 - 1922) in
1901 and translated into English by Erhard Hans Josef Lang from its
original in Finnish
Erhard Hans Josef Lang
|
| |
|
|
|
|
|
|